EtusivuNähtävyydetNaantalin museo

Naantalin museo

Naantalin museo sijaitsee kauniissa vanhassakaupungissa. Museon Hiilolan kiinteistö vie kävijän 1800-luvun interiööreihin, jotka esittelevät miten porvaristo eli pikkukaupungissa. Tunnelma on ihastuttava ja rauhallinen. Pihapiirin ikivanha tammi johdattelee kävijän puutarhaan, josta löytyy ruusutarha, yrttimaa ja vanha Viluluodon lähteen kaivopaviljonki. Puutarhan perältä löytyy käsityöläisten asumista kuvaava Sau-Kallion talo.

Museon toinen kiinteistö Humppi sijaitsee puiston toisella reunalla kulmittain Hiilolan museotalon kanssa. Täällä voi arkeologisten löytöjen kautta oppia Naantalin luostarimenneisyydestä ja kaupungin historiallisista kerrostumista. Humpissa on myös vaihtuvien näyttelyiden tila, jossa on esillä kesän erikoisnäyttely. Birgittalaisluostarin pienoismalli kertoo luostarielämästä 1400-luvulla. Humpista voi lähteä noin tunnin pituiselle omatoimiselle kuuntelukävelylle ”Kaikuja keskiajalta” vuokraamalla kuuntelulaitteen ja kartan. Kävely kertoo keskiajan Naantalista. Humpissa sijaitsee myös museokauppa Säsonki, johon voi poiketa ostoksille ilman museokäyntiäkin.

Naantalin museo & museokauppa Säsonki
Avoinna 15.5.–1.9.2013 ti–su klo 11–18, pääsyliput: aikuiset 4 €, 7–17 v. 2 €

Vanhakaupunki, Katinhäntä 1 ja Mannerheiminkatu 21
p. 02 434 5321

Lisätietoa museosta ja sen tapahtumista www.naantali.fi/museo.