Merimaskun nähtävyydet
Merimasku on liitetty Naantaliin 1.1.2009 alkaen. Merimaskun kulttuurimaisemaan kuuluvat pellot metsäsaarekkeineen sekä kauniit niityt ja vanhat hakamaat katajineen. Merenrannat venevajoineen kertovat kalastuksen olleen tärkeä elinkeino Merimaskussa.
Kollolan Kotiseututalo (Kollolantie 2)
Kollola mainittiin Isotalon torppana jo 1820-luvulla. Kollolan pienen talon keittiössä oli Merimaskun ensimmäinen puhelinkeskus, joka oli toiminnassa vuoteen 1945 asti. Rakennuksen vanha ulkoasu ja sisustus ovat säilyneet erittäin hyvin. Nykyään Kollola on Naantalin kaupungin omistuksessa ja sitä hallinnoi Merimasku-Seura. Tutustu aukioloaikoihin. Lisätietoja Kollolasta.
Kräkilän mylly
Vanha tuulimylly on oletettavasti rakennettu 1777 ja se on säilynyt alkuperäisellä paikallaan. Vanha myllymäki oli puustoltaan paljas, mutta nykyään mäki on mäntyjen peitossa. Kräkilän mylly on Merimaskun vanhimpia rakennuksia. Mylly näkyy pappilan mutkan jälkeen oikealta peltojen takaa. Kräkilän mylly on kunnostettu talkoilla 1990-luvun lopussa Merimasku-Seuran toimesta.
Villivuoren muinaishaudat
Villivuorella on suuri merkitys Merimaskun kulttuurihistoriassa. Jääkausi ja sen jälkeiset merivaiheet ovat jättäneet merkkejä Villivuoren luontoon. Jääkauden jälkeen Villivuori oli paljas ulkoluoto, mutta pronssi-kaudella 1500-300 eKr. alueella oli jo jonkin verran asutusta, josta kertovat muinaiset hautarauniot, hiidenkiukaat.
Löytöjen perusteella voidaan päätellä, että pronssikauden merimaskulaiset asuivat kiinteissä asunnoissa, joissa oli puusta ja savesta rakennetut seinät sekä oljista tai kaisloista tehty katto. Kalastus, hylkeenpyynti ja linnustus kuuluivat tuolloin väestön elinkeinoihin, mutta myös maataloutta harjoitettiin jonkin verran.
Merimaskun kirkko
Merimaskun ensimmäinen puukirkko oli rakennettu jo vuonna 1648 kirkko-salmen rantaan, vesitien varrelle. Suuren Pohjan sodan ja isovihan aikaan kirkko joutui huonoon kuntoon ja se purettiin. Vuonna 1726 tilalle rakennettiin uusi, nykyinen kirkko. Tämä puinen ristikirkko on Suomen kuudenneksi vanhin jatkuvassa käytössä oleva puukirkko.
Vanhaa hautausmaata ympäröi jo 1800-luvulla hirsiaita. Saman mallin mukaan rakennettiin uusi aita kesällä 1995. Vanhalle hautausmaalle päästään viidestä portista, mm. historiallisen läpikäytävän eli porttihuoneen kautta, jonka seinähirret ovat 1700-luvulta.
Lisätietoja:
Merimaskun seurakunta
Kukolaistentie 36, 21160 Merimasku, Naantali
puh. 02 436 9654
merimaskun.seurakunta@evl.fi
Pappila
Nykyinen pappila on rakennettu vuonna 1913. Myös aiempi pappila sijaitsi samalla paikalla. Heikkolan kappalaisvirkatalo määrättiin kirkkoherran virkataloksi ja tila sai Kirkkoheikolan nimen 1937. Vuonna 1835 rakennettu hirsinen, punamullattu luhti on osa pappilan pihapiiriä. Pappilan hieno rakennus on rakennushistoriallisesti merkittävä ja maisemallisesti kauniilla paikalla.


