Uutta: Tänä kesänä panostetaan hyvään ruokaan

29.6.2016

Uutta: Tänä kesänä panostetaan hyvään ruokaan

©Virpi Aaltonen / Oi ihana Naantali teksti ja kuvat

Uusi buffee-pöytä, josta lapset syövät vain viidellä eurolla. Lautasen kokoisia Risto Räppääjä -vohveleita, gourmetpizzoja sekä julkkiskokkien herkkuillallisia. Naantalin ruokamaailmassa on tänä kesänä monia uutuuksia.

 

Rantaravintolan uusi kesäbuffee - lapsille vain 5 euroa

Lasten kanssa reissatessa joutuu lähes poikkeuksetta tuskailemaan, mistä saa perheen pienimmille kunnon ruokaa järkevään hintaan. Siksi iloitsen Rantaravintolan uudesta buffee-pöydästä, josta lapset syövät viidellä eurolla.

Oman nakki-lihapulla-ranskis -pöydän sijaan lapset syövät aikuisten kanssa samasta pöydästä. Kylmäpöytä on monipuolinen, tarjoiltavat raikkaita ja tuoreita. Vihersalaatin, tomaattien ja kurkkujen lisäksi tarjolla on muun muassa vesimelonia, fetajuustoa, italiansalaattia, sillejä, savustettua lohta, yrttimarinoitua paistia, paahdettuja cashew-pähkinöitä ja pinjansiemeniä. Lisäksi tarjolla on Naantalin kylpylän leipomon tuoreita leipiä.

Lämpimään pöytään on katettu lähialueen uutta perunaa, uunijuureksia, siikaa sitruunakastikkeessa sekä burgundinpataa. Tarjoilija kertoo, että ruuissa panostetaan saaristolaisuuteen ja suomalaisiin raaka-aineisiin. Kalat tulevat Itämeren alueelta.

Aurinkoisena päivänä on mukava syödä ravintolan terassilla kesän lämmöstä ja Naantalin upeista merimaisemista nauttien. Sisällä on viileämpää ja sieltäkin näkee kauniit maisemat. Höyrylaiva Ukko-Pekan saapuminen ja lähtö komeine töräyksineen kiinnostaa pikkuväkeä. Terassille on tehty aidattu  leikkinurkkaus lapsille, niinpä aikuisetkin saavat rauhassa nauttia ruuasta.

Ja sitten asiaan eli miltä ruoka maistui. Nelivuotiaani löysi kylmäpöydästä helposti mieluista syötävää sekä perunamiehen herkkua: paikallisia, makeita uusia perunoita. Meille aikuisille pöydän antimet maistuivat myös. Erityisesti pidimme mehevästä savulohesta. Yrttimarinoitua paistiakin piti hakea lisää. Lämpimän pöydän siika oli mehukasta, kastike hieman liian sitruunaista perheemme makuun. Parasta buffeessa oli ruokien tuoreus ja selkeät maut.

Jälkiruokapöydästä löysimme porkkanakakkua, suklaakakkua ja raparperikiisseliä. Porkkanakakku oli pikkumiehen suosikki - sitä haettiin kahdesti lisää. Suklaakakkua veikkaan naisten suosikiksi. Kiisseli oli kuin mummon tekemää. Rinnalle kuppi kahvia.

Lounasbuffee on katettuna joka päivä klo 11.30-16. Lisäksi voi tilata annoksia lounaslistalta.

 

Maailman parhaat vohvelit

Näin mainostaa Cafe Amandis rantalaiturille nostetussa kyltissään. Kesän uutuus ovat Risto Räppääjä -vohvelit.

Kolme viimeisintä Risto Räppääjä -elokuvaa on kuvattu Naantalissa. Täytyyhän moisella filmikaupungilla omat elokuvavohvelit olla. Niinpä Amandiksen väki kehitteli yhdessä Räppääjä-tarinoiden kirjoittajien Sinikka ja Tiina Nopoloiden kanssa annoksen, jossa kokoa ja makua riittää.

Vohveleiden taikina on kuin paksua vaahtoa ja resepti tietysti salainen. Muhkeat vaniljavohvelit paistetaan Belgiasta hankituilla vohveliraudoilla. Päälle kuningatarhilloa, valkosuklaakuningatarjäätelöä, kermavaahtoa ja tuoreita marjoja. Kahvilasta on suora näköala yhdelle Räppääjä-elokuvien keskeiselle tapahtumapaikalle: Elvi-tädin kioskille.

Vinkki: Kruunaa vohvelihetki suositulla Risto Räppääjä -elokuvien jäljillä -kierroksella. Aikuisilta kielletyille kierroksille pääsevät 5-10 -vuotiaat lapset.

 

Maista myös näitä:

Tarjottimen kokoisia tuorepizzoja

Kultaranta Resortiin mennään paitsi golffaamaan, myös kaupungin parhaiden pizzojen takia. Pizzalistaa on uudistettu, pohja on ohuttakin ohuempi ja rapeampi, ja täytteet totutusti tuoreita raaka-aineita. Jos pizzat olivat ennestään suuria, nyt ne ovat tarjottimen kokoisia.

 

Julkkiskokkien menut

Heinäkuussa Ravintola Uusi Killassa herkutellaan Antti Vahteran ja elokuussa Hans Välimäen neljän ruokalajin menuilla. Molemmat chefit vierailevat kahtena iltana ravintolassa. Näihin iltoihin kannattaa varata paikka ajoissa. Menut ovat tarjolla kunkin kuukauden ajan.

 

ps. Muista myös Naantalin oma street food -tapahtuma Costa Food Festival elokuussa. Vaella rantaravintolasta ja -kahvilasta toiseen herkkuja maistellen.