Tunnelmallinen joululounas

17.12.2015

Tunnelmallinen joululounas

©Virpi Aaltonen / Oi ihana Naantali teksti ja kuvat

 

Joulupöydät ovat jälleen katettuina. Tänä vuonna Oi ihana Naantali -blogi kutsuttiin tutustumaan Rantaravintolan Wanhanajan joululounaaseen.

Paikkana Rantaravintola on hurmaava, kauniisti kunnostettu vanha puuhuvila. On ruutuikkunat, koristeellinen kakluuni ja tunnelmallinen miljöö. Kattoon on ripustettu koristeellisia tähtipipareita. Kynttilöitä on kaikkialla, samoin joulukukkia ja -koristeita. Sekä upeita havuköynnöksiä, jotka kiertävät ovenpieliä. Osa ruuista on katettu koivunrungoista sahattujen kiekkojen päälle. Lisäksi ruokapöytiä koristavat puolukanvarvut, jäkälät, sammaleet ja risuasetelmat.

- Omakin joulu käynnistyy ravintolan joulukuntoon laitosta. Tämä on vanha rakennus ja haluamme kunnioittaa sitä. Siksi panostamme koristeluun koko sydämellämme, kertoo Liisi, Rantaravintolan joulutunnelman hengetär.

- Yhdessä Naantalin Kylpylän puutarhurin kanssa asettelimme havukoristeet paikoilleen. Henkilökunnan vanhanaikaiset vaatteet ovat tärkeä osa tunnelmaa.

- Vanhassa talossa korostuu joulun tunnelma. Lattioilla ovat raidalliset matot ja henkilökunta haluaa luoda tänne kunnon joulutunnelmaa. Näistä kaikista syntyy tunne vanhan ajan joulusta, kehuu ravintolatoimen päällikkö Jarno Saarinen.

Ravintolassa panostetaan perinteiseen, tälle alueelle ominaiseen jouluruokaan. Se ja tunnelmallinen miljöö ovat yhdistelmä, jonka vuoksi asiakkaat tänne vuodesta toiseen tulevat.

- Yhtenä talvena siirsimme joulupöydän kylpylään ja saimme asiakkailtamme paljon ihmettelevää palautetta. Viesti tuli selväksi: Rantaravintola on ainoa oikea paikka vanhan ajan joululounaallemme, Jarno nauraa.

Jarnon mukaan kylmäpöytä on joululounaan kruunu.

- Meillä on runsaasti erilaisia kalaruokia. Sillitorttu on yksi suosikeista. Pohjana käytetty leipä on Kylpylän Sunborn Bakeryn leipoma. Lämpimästä pöydästä löytyvät laatikot sekä rusinamakka, sekin tälle alueelle ominainen joulutarjottava. Ruokien raaka-aineissa on paljon paikallisuutta.

- Jos vatsassa on vielä tilaa, löytyy jälkiruokapöydästä Sunborn Bakeryn leipoma valkoinen käpykakku suklaakonvehteineen sekä perinteisempää tarjottavaa joulupuurosta lähtien.

Ja sitten syömään

Liisi vie meidät pöytäämme lasiverannalle. Ikkunoista näkyy pala kauneinta Naantalia: venesatama ja sitä ympäröivät hurmaavat pitsihuvilat. Lumesta ei ole tietoakaan, mutta ravintolan sisällä joulutunnelmaa piisaa. Varsinkin, kun Liisi tuo pöytään höyryävää, tuoksuvaa glögiä.

Menun tutkimme etukäteen netistä. Perinteisten joulumakujen lisäksi odotamme erityisesti kalaruokien maistelua.

Sillitorttu on iloinen yllätys: hauska yhdistelmä saaristolaisleivän makeutta ja sillin suolaisuutta. Sitä on haettava lisää. Graavilohi on suolattu mukavan miedosti, siitä plussaa. Savusiika on mehevää ja maistuu vienosti savulta. Sitäkin on haettava lisää. Lohenmäticreme maistuu perunan kanssa. Tällaisia makuja kalapöydästä toivoimmekin löytävämme.

Liharuokien ystäville on tarjolla kinkkua, kalkkunanrintaa, lihahyytelöä. Lisäksi on erilaisia salaatteja ja kotijuustoa. Lämpimän pöydän suosikkimme on porkkanalaatikko - pehmeää ja täyteläistä. Rusinamakkara vie ajatukset lapsuuden jouluihin.

Sitten jälkiruokapöydän ääreen. Täydellä vatsalla jätämme väliin perinteiset joulumakeat. Maistamme luumu-kermahyytelöä, joka sulaa suuhun sekä vadelmaista käpykakkua. Lopuksi kardenummakahvia ja suklaakonvehteja.

Ulko-ovella Liisi antaa mukaan Sunborn Bakeryn leipomat joululimput - se kuuluu lounaan hintaan. Kävely autolle vanhan kaupungin idyllistä kävelykatua pitkin on kuin piste i:n päälle. Monessako paikassa joululounaan voi päättää näin?

Lopuksi vielä erikoiskiitokset ravintolan henkilökunnalle ystävällisestä palvelusta - kiitos!

Rantaravintolan Wanhanajan joululounas

ma-la 14.-19.12. ja ma-ti 21.-22.12. klo 11.30 - 14.30

ps. Tiedot Naantalin muista joulupöydistä on koottu tänne. Viime vuonna vierailimme Tammiston tilalla Anu Vaissin joulupöydässä.